Uskomatonta, miltä voi tuntua, kun kohtaa joskus elämää suurempia asioita tuntuneita asioita. Ja se kun uskaltaa ne kohdata niin kuin eräs tuttuni sanoi osuvasti " asioiden kohtaaminen saattaa aina tuntua hankalalta mutta joskus se on tehtävä! ja sen kun on tehny ni se on vähän kun olis repässy laastarin irti ja sit se on siinä!"
Ja kun aikaa on kulunu tarpeeks, ei jäljelle jää edes arpia. Armo - anteeksiansaitsematon anteeksianto, määrittelee Tapio Puolimatka. Puolin ja toisin.
Sitten kun kuluu vielä siitä vähän aikaa, kun on kohdannut vaikeat jutut, niin sitten sieltä alta alkaakin paljastua se kaikki kauneus, mitä on kokenu.
Muistot.
Uusimman biisin sanat:
" Ikävä iholleni istahti - kysyi miltä tuntuu?
Miltä ikävä tuntuu?
Ikävä oven sisimpääni aukaisi,
matkalle muistojen aarrearkkuun.
Sieltä ihanan kauheat - karmean suloiset
muistot esiin nosti ja kysyi
Miltä tuntuu?
Miltä muistot tuntuu?
Ikävän perään pingoin ja yritin kiinni saada
Ikävän pimeään piiloon pistää.
Kun taas kuulin kysymyksen
Miltä tuntuu?
Miltä ihmisen ikävä tuntuu?"
Kun menneisyys muuttuu muistoiksi, on se aika vapauttavaa. Se vapauttaa elämään tässä hetkessä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti