perjantai 31. joulukuuta 2010

Otson ja Kuomasen talviseikkailut

"No mie hyvinkin, ihme, sie muistit ja ei menny ees kauaa!", Kuomanen totesi. Kuomanen kertoi Johannekselle Sammalten sisuuntumisesta ja selitti haurasrakenteisten voimaantumista, jotta Johanneksella olisi keinoja ymmärtää itseään ja sitä kautta toimia vaikeissakin tilanteissa. Haurasrakenteisuus tarkoittaa siis sellaista luonteenpiirretta, joka ymmärtää sammaleen rakenteen lailla laaja-alaisesti asioita. Mutta jos tätä piirrettä ei itse tiedä, voi kuvitella olevansa sitä mitä ymmärtää, jolloin kaikki menee yli ymmärryksen. Tähän lisättynä oikeamielisyys pyrkii myos tasapainottamaan mielestään oikeaan suuntaan asioita, jolloin soppa on liian paksu ja raskas yhdelle kestää. Tämän kuultuaan Johannes vaipui samantien ihanaan rentouttavaan oikeaan uneen. Kuomanen ei arvannutkaan kuinka nopea vaikutus luotettavalla seuralla olikaan, mahtavvaa, Kuomanen mietti, kerrassaan mahtavvaa! Loput kahdestatoista tunnista menivat suloista tuhinaa kuunnellessa. Karhut tiesivät Johanneksen osaavan toimia, miten nyt toimisikaan, mutta ainakin Johanneksen aivot saivat levätä hetken kunnolla ja hänen olisi taas helpompaa jatkaa oloaan oikeamielisena ja sisuuntuneena haurasrakenteisena. Otso ja Kuomanen palasivat takaisin Koloon ja lauloivat Runolle purkukoodin, joka tiesi jatkaa matkaansa omiin touhuihin. Valtakunnassa kaikki hyvin.

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Otson ja Kuomasen talviseikkailut

Sattuipa niin kuten Karhut olivat ajatelleet. Johannes kevyenlaisessa leijaili hiukan irrallisena ja kohotti katseensa ensin oikeaan ja sitten vasempaan. Kurkistaessaan uudestaan sormiensa lomasta Johanneksen oli tunnustettava tosiasia. Makuupaikan vieressa oli kaksi Karhua. Toinen oli harmaa kuin ikiaikainen kallio, valkoisella vatsalla ja toinen oli pehmeän ruskea. Niin, mutta unessahan tapahtui kaikenlaista. Kuitenkaan tunne ei ollut ihan unessa oleva. "Joko?" kysyi Kuomanen. Johannes mietti, puhuva karhu. Muistot johdattivat lapsuuteen, ja toi mieleen pehmoisen harmaakarhun. "Kuomanen, ei ole totta! Oletko se juuri sie?"

tiistai 28. joulukuuta 2010

Otson ja Kuomasen talviseikkailut

Kuoleman koura onnellisesti ohitse, hikipisarat valuivat norona pitkin Johanneksen kasvoja. Seuraava vaihe olisi aiempien merkkien mukaisesti nimeltään kevyenlainen. Siinä vaiheessa kuoleman kouran jälkeen seurannut kepeä olotila aiheuttaa irrallisen tunteen ja luottamuksen ollessa vielä hataralla pohjalla, ei rentoutumista pohjia myöten tapahdu. Tämä vaihe olisi mielenkiintoinen, nimittäin kevyenlaisessa Johanneksella on mahdollisuus tavata Otso ja Kuomanen. Muistaisikohan Johannes ystäväänsä?

maanantai 27. joulukuuta 2010

Otson ja Kuomasen talviseikkailut

Seuraavan tunnin jälkeen sama toistui. Nyt ei taida virtaus auttaa. Vaan purku meneekin nopeammassa tahdissa. Johannes alkoi liikehtiä levottomasti. Hän ei herännyt, mutta hänestä tuntui siltä kuin hän olisi kuoleman kourissa. Vaikka ei voinut tietää kuoleman kourista. Tunne oli seuraavanlainen: hän ymmärsi mitä tapahtui mutta ei pystynyt tekemään mitään, hänestä tuntui kuin hänet yritettäisiin irrottaa itsestä. Otso ja Kuomanen tiesivät mistä oli kysymys ja he antoivat tämän tapahtua, koska loppujen lopuksi he tiesivät että Johanneksella ei ole mittään hättää. He tiesivät että tämä vaihe tuntui Johanneksesta maailmanlopulta, mutta se olisi kohta ohi. Kuoleman koura nimittäin on eräs pelkojen suurimmista ilmentymistä ja kohdistuu nimenomaan haurasrakenteisiin, jotka yrittävät pitää pelkoa loitolla oikeassa elämässä. Ja tämäkään ei ole mustavalkoinen asia. Pelko on nimittäin oikeasti myöskin hyvä asia, mutta se hyvä pelko liittyy siihen oikeamielisyyteen, ei turhan pelkoon.

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Otson ja Kuomasen talviseikkailut

Tai ainakin luulivat viettävänsä. Ensimmäinen tunti meni juuri niin kuin he arvelivatkin. Rauhallisen tuhinan täyttäessä ilman. Sitten Johannes alkoi liikehtimään levottomasti. Virtausta oli vahvistettava, joten karhut ryhtyivät hyräilemään Maija Poppasen unilaulua.. kun koko muu maailma onnellisena nukkuu, onneksi sinun silmäsi eivät luppase.. kun ystäväsi rauhassa kotona jo nukkuu, onneksi sinä valvot ja sinua ei yhtään nukuta.. Johannes rauhottui ja nukahti jälleen.

lauantai 25. joulukuuta 2010

Otson ja Kuomasen talviseikkailut

Uniunelmainen antaa mahdollisuuden työskennellä sillä tasolla, joka on suojatumpi kuin hengen normaalitaso. Ja suojatumpaa työrauhaa Otso ja Kuomanen tarvitsivat lähtiessään auttamaan Johannesta. Ensimmäinen tehtävä mikä heillä oli, oli saada Johannes, kuinka ollakkaan, nukkumaan. Kun kysymyksessä oli nukkumisen mestarit, luulisi, että homma olisi helppoa. Oli ilta kun he pääsivät Johanneksen luokse. Näki kuinka Johanneksen pää höyrysi ja aivot raksuttivat ylikierroksilla, eikä hän saanut rauhaa. Hänen silmät seisoivat päässä kun hän tuijotti väliin kirjaa, väliin kattoa, väliin ikkunasta ulos. Hän oli joutunut kehään, joka ei tehnyt hyvää hänen terveydelleen. Johannes yritti rentoutua, mutta kun hän sulki silmänsä elämä, tilanteet ja ihmiset vilisivät hänen silmissään kuin filminauha. Ja oli siis vuorossa osa 1 nukutuksesta. Nukkumisessakin on kysymys oikeastaan siitä, että uskaltaa luottaa. Joten Otson ja Kuomasen tehtävä oli nyt luoda Johanneksen ympärille luottamuksen virtaus. Se oli karhuille helppoa, he kun vaan synnynnäisesti luottivat elämään hyvinkin helposti ja kun heitä oli koossa kaksi niin heidän oli mahdollista muodostaa tämä virtaus. Niinpä karhuset asettuivat Johanneksen ympärille niin, että tarkkanäköiset pystyivät erottamaan kuinka Johannesta rupesi ympäröimään pehmeä lämpö, jonka raukeus ryhtyi sulattamaan Johanneksen ylirasittunutta olotilaa ja hän vaipui uneen. Siinä Otso ja Kuomanen viettivät seuraavat 12 tuntia, jonka he arvelivat olevan alkuun riittävä unipommi, josta Johanneksen tilannetta lähdettiin purkamaan.

perjantai 24. joulukuuta 2010

Otson ja Kuomasen talviseikkailut

Otso pyllähti pehmeälle takamukselleen kuultuaan Kuomasen tarinan ja sai kolon katosta muutaman kiven ropisemaan olkien päälle. Nyt tarvitaan äärimmäisiä keinoja, tuumi Otso ja katsoi merkitsevästi ystäväänsä. Äärimmäistä keinoa oli käytetty tätä ennen ainoastaa yhden kerran ja silloin se oli vaatinut niin suurta rohkeutta, että syntyi ystävyys yli eläinrajojen. Tämä oli hetki, jolloin Otso ja Kuomanen ystävystyivät Runon kanssa. Otso ja Kuomanen ryhtyivät tekemään valmisteluja ja lauloivat ääneen Runon lempparia. Kuullessaan ystäviensä laulun Runo lähti lömpsyttelemään kohti talvipesää, jossa Otso ja Kuomanen pehmeän lumipeitteen alla nukkuivat. Äärimmäinen keino oli uniunelmainen, se tarkoitti sitä, että Otso ja Kuomanen laittoivat unille kolossaan. Koska he jo olivat unillaan talvipesässään, he tarvitsivat suojeluksen, koska eivät pystyneet puolustautumaan uniunelmaisen aikana. Tämä vaati suurta luottamusta Runo ystäväiseen, joka jäi odottelemaan sovittua purkukoodia, jolloin tietäisi, että uniunelmainen on uneksittu.

torstai 23. joulukuuta 2010

Otson ja Kuomasen talviseikkailut

Otso kuuli tunnuslaulun, jota Kuomanen lauloi kun hän kutsui ystäväänsä. Ja hetkessä hän oli heidän omassa ystävyyden kolossaan. Kolossa, jossa oli ratkottu milloin minkäkinlaisia pulmia. Kolo aikaslailla kotoinen. Se oli aikojen muovaama kallioseinäinen paikka, jonka seinustoilla tulisoihdut loivat mystisen pehmeää tunnelmaa. Soihdut myös valaisivat ikiaikuisia kalliomaalauksia, joista suurin osa esitti karhujen tassuilla tehtyjä tarinoita maailman kulloinkin tärkeistä tapahtumista. Ystävyyden kolossa oli myös paikka Karhujen kirjalle, jota sitten tulkittiin niin yksin kuin yhdessä. Lattialla oli olkia, pehmentämässä ja luomassa lämpöä kallion vastapainona. Kallion kielekkeeltä avautui joka kerta aivan erilainen näkymä, jota ei Otso eikä Kuomanen lakanneet ihmettelemästä. Kuinka monta erilaista näkymää on olemassa ja kuinka on mahdollista että Karhujen kirja pitää nämä näkymät sisällään. Oikeasti kirja oli tyhjä. Se kertoi vastauksen vain, jos oli kysymys tai päätelmä tehtynä. Eikä se aina edes kertonut vastausta, joskus se vaan totesi asian.

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Otson ja Kuomasen talviseikkailut

Oikeamielisyys tarkoittaa sitä ajatusta oikeasta ja väärästä. Mikään ei ole koskaan mustavalkoista, joten oikea ja väärä on joskus hankalaa. Silti oikeamielisyys on jokaiseen sisäänrakennettu juttu, joten se löytyy sisimmästä, oikeamielisyys siis. Kuomanen huomasi, että Johannes oli tiukassa tilanteessa oikeamielisyyden suhteen ja vielä useammassa kerroksessa. Hän oli huolissaan, kuinka Johanneksella olisi voimia selvitä tästä. Vielä kun hän huomasi, että tätä tiukkuutta oli jatkunut niin pitkään, että Kuomanen näki Johanneksen melkein olevan turtana kaikesta. Kuomanen palasi takaisin kallionkielekkeelleen ja ryhtyi ratkomaan asiaa, mutta ei yksin. Nyt tarvittiin Otso apuun.

tiistai 21. joulukuuta 2010

Kaksi ja puoli vuotta sitten olin laittamassa alulle yhdessä nimetyn työryhmän kanssa työnohjaus systeemiä tänne Kittilään opettajille. Tänään oli historiallinen hetki, kun ensimmäinen Verme ryhmä eli vertaismentorointi ryhmä kokoontui. Opetusministeriön yksi tukikeino opettajille on juuri tämä Vertaismentorointi systeemi ja mentoreiden kouluttaminen. Kun aika moni uusi opettaja on vaihtanut alaa parin vuoden jälkeen niin tarvetta työnohjaukselle on, kuin taas uupumus ei ole outoa kokeneimmille. Siinä sitten hillarahkan ääressä poristiin syksyn kuulumisia, mietittiin omaa kuvaa itsestä niin ihmisenä kuin opettajana ja jaettiin toistemme kanssa tulevaisuuden haaveita. Tuntui hyvältä. Aika pitkä aika voi mennä siitä kun jotain aloitetaan ja kun se on näkyvänä.. odottavan aika ei välttämättä ole silti pitkä..kun elämässä on niin monia eri osa-alueita. Varsinkaan silloin aika ei tunnu pitkältä, jos tuntuu siltä, että on löytänyt jotain, vaikka se ei heti konkreettisesti näkyiskään. Mutta tieto siitä, että se on olemassa, hyrisyttää.

maanantai 20. joulukuuta 2010

Otson ja Kuomasen talviseikkailut

Johanneksella oli takanaan jo itseasiassa aika monta tiukkaa vuotta. Kaikki ei ihan ollut kiinni hänen omasta lahjakkuudestaan, elämän uteliaisuudesta, innosta oppia, tutustua ja ymmärtää maailmaa. Vaan kysymys oli myös maailman tilasta, joka kaikessa höyryäväisyydessään vaikuttaa kaikkeen olevaiseen ympärillään. Kuomanen tuli paikalle tilanteeseen, johon ei arvannut ystävänsä joutuneen. Itseasiassa tilanne oli monikerroksinen eikä aivan yksinkertainen ja Kuomanen olikin oikein iloinen, että oli tulkinnut taivaan tilaa ja lähtenyt ystäväänsä tapaamaan.

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Otson ja Kuomasen talviseikkailut

Kysymyksessä oli siis Sammalten sisuuntuminen, mikä tarkoitti haurasrakenteisten voimaantumista. Vihreän harmaa, mikä on sammalten väri viittaa sekä elämänvoimaan että vanhaan aikaan ja haurasrakenteisuus tätä kautta oikeamielisyyteen. Kuomanen päätti lähteä tarkastamaan mitä hänen rakkaalle ihmisystävälleen Johannekselle kuului. Hän ei ollutkaan nähnyt Johannesta aikoihin, viimeksi.. itseasiassa hän ei edes muistanut milloin.

perjantai 17. joulukuuta 2010

Otson ja Kuomasen talviseikkailut

Otso istui ylhäällä lumisen tunturin pienen kallion kielekkeen päällä ja katseli valtakuntaansa. Hän kohotti katseensa taivaalle ja teki mittauksia tuulen suunnan, pilvien liikkeiden ja taivaankappaleiden mukaan. Mielenkiintoista hän pohti. Tämä viittaa Karhujen kirjaan osaan III kappaleeseen viisi. Siinä kerrotaan Sammalten sisuuntumisesta seuraavalla tavalla: " Pilvien ollessa harsomaisia kuin sammalten hienojakeinen rakenne ja se yhdistettynä hentoon luoteistuuleen, auringon valon kajastaessa horisontissa on kysymyksessä Sammalten sisuuntuminen. Se pitää sisällään haurasrakenteisten sisuuntumisen."  hmm.. Otso tuumi ja päätti lähteä tarkastuskierrokselleen.

tiistai 14. joulukuuta 2010

Otson ja Kuomasen talviseikkailut

Tämä aika jolloin taivaan värit olivat seuraavat: aamun sini, päivän vaaleanpunainen, vaaleansininen, hieman persikkainen ja illan mustan purppura oli ehdottomasti Kuomasen lempivuoden aikaa värimaailmaltaan. Vaikka siis todettakoon, että hänhän nukkuikin sikeää ja makoisaa untaan pehmeän talvipeitteen suojassa jo useana vuonna tutuksi tulleessa talvipaikassaan. Tämän paikan sijainnin tiesi hänen luotettavin ystävänsä, Runo. Jokaisella täytyy olla joku joka tietää missä on, silloinkin kun on unten mailla.