Rehtori piti tänään aamunavauksen ja kertoi tarinan pallosta. Pallosta jota pomputeltiin ja heitettiin seinään. Se kimposi ja tuli aina takaisin. Kerran kun se heitettiin seinään se ei enää kimmonnutkaan takas vaan se hajos. Elämänkoittelemukset vahvistaa tuota kimmoisuus kerrointa pikkuhiljaa. Nöyryys on ehto sille, että ei hajoa. Ja usko hyvään.

Emotion ja Feelinki

Onkohan suomen kielessä erillisiä sanoja nuille emootiolle ja fiilikselle? On muuten erittäin haasteellista pysyä toisten emootioista erossa ettei synny yhteisiä fiiliksiä, jos asia ei itelle kuulu. Siinä on taas yks sellanen
olemassaolon vapauden oivallus. Kun emootioilla voi yrittää pelata valtapeliä ja yrittää hallita. Joten taas jos tuntee itsensä ja omat emootionsa niin voipi ainaki yrittää pysytellä fiiliksistä erossa ja yrittää olla vapaa
elämään ihan sitä omaa elämää. Emootioihin liittyy myös oman arvomaailmansa tunteminen.
Toisaalta taas siinä piilee se vaara, että ryhtyy ulkoistamaan ittensä suotta jolloin aitous elämänsä elämisestä katoaa. Tuleepi pokerinaamoja jotka hallitsee hallitsemasta päästyään tunteensa ja kaikki eikä enää oikeasti
olekaan läsnä, kun on ulkoistanut itsensä.
Molemmissa on puolensa ja ainaki on varmaan ihan hyvä ymmärtää  molemmat tavat ja taas ottaa maalaisjärki mukaan, kohtuus kaikessa ja muistaa.. elämää ei sen enempää, on kaikki tää koita ymmärtää..

Arjen pakoreitit

Facebookissa yhdellä kaverilla oli päivitys, jossa pyydettiin ottamaan lähimmän kirjan sivu 23 ja sieltä viides lause. Mulla sattu tämmönen "Henkilökohtaiset päämäärät vapauttavat sinut kollektiivisista negatiivisista tunteista ja kutsuvat luoksesi apua telepaattisesti." En tiiä tuosta telepaattisesta jutusta, kai se on sitä että jos suuntaa ajattelunsa ja huomion omia päämääriään tukeviin juttuihin niin sitä pystyy irrottautumaan arjen marmatuksesta, missä on kyllä puolensa myös.. Onko ne henk kohtaset päämäärät myös arjen pakoreittejä? Mukavia unelmia, jos vaikka ei kokouksen aihe sillä hetkellä niin kosketa tai kiinnosta..

Vuorikiipeily

Meillä oli koulussa Zest-projektin puitteissa puhumassa Veikka Gustafson ja olipa se kyllä hauska luento. Mieleen jäi montaki juttua, mutta yks mielenkiintonen ajatus joka heräs siitä, kun hän kertoi ja konkreettisesti näytti, kuinka perusleiristä käydään rakentamassa reittiä kohti seuraavaa leiriä ja taas takas perusleiriin ja sitte taas 1. leiriin ja siitä ylöspäin kohti kakkosleiriä ja taas takas, ku ei pää kestä ohenevaa happea ja täytyy totuttaa itteään pikku hiljaa kun taas matka jatkuu.. ja 11viikkoa tätä reitin rakentamista.
Mietin vaan että siinähän se on itse elämä..huippua rakentaa perusleiri semmoseks, että siellä lepää ja on hyvä olla ja siitä rakennella reittejä kohti tavoitteitaan ja taas perusleiriin lepäämään. Mielenkiintosta oli myös se, että Veikka ei sanonut olevansa onnellisin päästessään huipulle, päinvastoin peloissaan, koska oli vasta puolivälissä. Piti selvitä hengissä takaisin perusleiriin. Seuraavan aamun tunnelmia, kun yö oli nukuttu perusleirissä hän ei osannut sanoin kuvailla, niin hyvältä tuntui.
Uusimman biisin sanat:
" Somewhere someday I choose to stay
Somewhere someday I choose not to go away
dowm, bown, zown,gown underneath (tunnussävel) you are to me
I'm asking you to stay
I'm askin not to let me go away"
Se on tehty perheelle, rakkaille.
Se kertoo siitä kuinka lähimmät on niitä tunnussäveliä itselle. Se kertoo siitä, että on löytänyt perusleirinsä, johon haluaa palata. Se kertoo siitä, että haluaa pitää kiinni rakkaistaan ja se kertoo siitä, että toivoo, että rakkaat ei päästäis irti.