kun jokin koskettaa

Tunteet on kyllä elämän lähde. Kuinkahan moni on ulkoistanut itsensä
tuntemiselta? Pokerinaamaksi.

Siistiä on kun joku koskettaa katseellaan tai käden kosketuksella
tavalla että tahtoo laulaa:
"Sua haluan, sua odotan. Toiveen ikiaikaisen
makean suolan makuisen laitan matkaan pilvenhattaran, vaalean purppuran
punaiseen. Sua odotan.. luulen sut haluan."
Tai
 "Tule ja kosketa. Sytytä sisimpäni öljylampun tuli.
Läpi yön. Sydän sydämeen - yhteen. Käsien kosketus iäiseen."

I've been touched.

Tavoitteet

Miten löytää tasapaino omien tavoitteidensa kanssa? Missä menee raja, mitä kohti pyrkiä? Missä pysähtyä? Hain yhteen juttuun, enkä ollu ollenkaan varma, haluanko hakea. En päässy edes ekasta osiosta seuraavaan. Toisaalta halusin ihan hirveästi pärjätä, mutta toisaalta taas en sitten ollut ollenkaan varma haluaisinko. No, kuitenkin ajattelin antaa mahdollisuuden tilaisuudelle. Mutta annoinko kuitenkaan, koska en ollu satasella mukana.
Älytöntä on kun aika ja tapahtumat menee eteenpäin ja ratkaisut pitää kuitenkin tehdä. Jos ei ehdi mielessään mukaan siihen, miten päin haluaisi toimia, niin jääkö elämä puolittaiseksi.  Eräs Sjöval Pietilän mukaan pitää subjektina elämistä minän eheyden lähtökohtana. Eli että elää elämäänsä subjektiivisesti eikä itsensä ulkopuolella. Hirsjärven mukaan ihmiskuvan määrittelyssä yksi olennainen kysymys on mihin ihmisellä on mahdollisuuksia?
Periaatteessa mitä vapaampi ihminen on itse päättämään mitä kohti pyrkii, sitä enemmän mitataan hänen todellinen halu pyrkiä kohti tavoitteitaan.

Valta ja vapaus osa2

Opetusmaailmassa tuo toisen posken kääntäminen vois tarkoittaa sitä, että ei ota ihteensä murrosikäisen kommentteja, jos sieltä sattuu sammakoita lentelemään. Vaan ymmärtää paikalleen, kuten äiti sanoo. Ei se tarkota sitä, ettei vastuuta nuorta sanomisistaan. Kun asiat on keskusteltu sen jälkeen opettajan yks tärkein oppi on pystyä antamaan anteeks, vaikka anteeksi pyyntöä ei tulisikaan. Aloittamaan aina puhtaalta pöydältä.  Tällöin nuorella on mahdollisuus kasvaa hyväksyvässä ilmapiirissä. Ja se hyväksyvä ilmapiiri on sitä, että ei ole leimaa otassa vanhojen tekojen takia. Ja hyväksyvässä ilmapiirissä kasvavasta voi kasvaa itsensä ja muut hyväksyvä ihminen.  
Opetusmaailmassa olen myös kuullut, että sellainen, jolla ei ole vakituista paikkaa, ei uskalla sanoa ääneen kaikkia asioita, joita haluais sanoa, koska pelkää sitä, että ei saakaan jatkoa. Onko siinä kysymys vallasta vai tilannetajusta?