Rehtori piti tänään aamunavauksen ja kertoi tarinan pallosta. Pallosta jota pomputeltiin ja heitettiin seinään. Se kimposi ja tuli aina takaisin. Kerran kun se heitettiin seinään se ei enää kimmonnutkaan takas vaan se hajos. Elämänkoittelemukset vahvistaa tuota kimmoisuus kerrointa pikkuhiljaa. Nöyryys on ehto sille, että ei hajoa. Ja usko hyvään.

Emotion ja Feelinki

Onkohan suomen kielessä erillisiä sanoja nuille emootiolle ja fiilikselle? On muuten erittäin haasteellista pysyä toisten emootioista erossa ettei synny yhteisiä fiiliksiä, jos asia ei itelle kuulu. Siinä on taas yks sellanen
olemassaolon vapauden oivallus. Kun emootioilla voi yrittää pelata valtapeliä ja yrittää hallita. Joten taas jos tuntee itsensä ja omat emootionsa niin voipi ainaki yrittää pysytellä fiiliksistä erossa ja yrittää olla vapaa
elämään ihan sitä omaa elämää. Emootioihin liittyy myös oman arvomaailmansa tunteminen.
Toisaalta taas siinä piilee se vaara, että ryhtyy ulkoistamaan ittensä suotta jolloin aitous elämänsä elämisestä katoaa. Tuleepi pokerinaamoja jotka hallitsee hallitsemasta päästyään tunteensa ja kaikki eikä enää oikeasti
olekaan läsnä, kun on ulkoistanut itsensä.
Molemmissa on puolensa ja ainaki on varmaan ihan hyvä ymmärtää  molemmat tavat ja taas ottaa maalaisjärki mukaan, kohtuus kaikessa ja muistaa.. elämää ei sen enempää, on kaikki tää koita ymmärtää..

Arjen pakoreitit

Facebookissa yhdellä kaverilla oli päivitys, jossa pyydettiin ottamaan lähimmän kirjan sivu 23 ja sieltä viides lause. Mulla sattu tämmönen "Henkilökohtaiset päämäärät vapauttavat sinut kollektiivisista negatiivisista tunteista ja kutsuvat luoksesi apua telepaattisesti." En tiiä tuosta telepaattisesta jutusta, kai se on sitä että jos suuntaa ajattelunsa ja huomion omia päämääriään tukeviin juttuihin niin sitä pystyy irrottautumaan arjen marmatuksesta, missä on kyllä puolensa myös.. Onko ne henk kohtaset päämäärät myös arjen pakoreittejä? Mukavia unelmia, jos vaikka ei kokouksen aihe sillä hetkellä niin kosketa tai kiinnosta..

Vuorikiipeily

Meillä oli koulussa Zest-projektin puitteissa puhumassa Veikka Gustafson ja olipa se kyllä hauska luento. Mieleen jäi montaki juttua, mutta yks mielenkiintonen ajatus joka heräs siitä, kun hän kertoi ja konkreettisesti näytti, kuinka perusleiristä käydään rakentamassa reittiä kohti seuraavaa leiriä ja taas takas perusleiriin ja sitte taas 1. leiriin ja siitä ylöspäin kohti kakkosleiriä ja taas takas, ku ei pää kestä ohenevaa happea ja täytyy totuttaa itteään pikku hiljaa kun taas matka jatkuu.. ja 11viikkoa tätä reitin rakentamista.
Mietin vaan että siinähän se on itse elämä..huippua rakentaa perusleiri semmoseks, että siellä lepää ja on hyvä olla ja siitä rakennella reittejä kohti tavoitteitaan ja taas perusleiriin lepäämään. Mielenkiintosta oli myös se, että Veikka ei sanonut olevansa onnellisin päästessään huipulle, päinvastoin peloissaan, koska oli vasta puolivälissä. Piti selvitä hengissä takaisin perusleiriin. Seuraavan aamun tunnelmia, kun yö oli nukuttu perusleirissä hän ei osannut sanoin kuvailla, niin hyvältä tuntui.
Uusimman biisin sanat:
" Somewhere someday I choose to stay
Somewhere someday I choose not to go away
dowm, bown, zown,gown underneath (tunnussävel) you are to me
I'm asking you to stay
I'm askin not to let me go away"
Se on tehty perheelle, rakkaille.
Se kertoo siitä kuinka lähimmät on niitä tunnussäveliä itselle. Se kertoo siitä, että on löytänyt perusleirinsä, johon haluaa palata. Se kertoo siitä, että haluaa pitää kiinni rakkaistaan ja se kertoo siitä, että toivoo, että rakkaat ei päästäis irti.

itsehillinnän ja halun ihanuus

Ihanaa on kun on terve ja vapaa valitsemaan sitä mistä ite tykkää. On hienoo tuntea haluavansa. Ja yhtä hienoo on se, että pystyy hillitsemään halunsa.
Jos miettii vanhempia ihmisiä, jotka ovat vanhainkodissa. He eivät voi laittaa lempiruokiaan tai pysty kaupasta ostamaan haluamiaan asioita. Itsetuntemukseen liittyy se, että tietää mistä tykkää. Sitähän ruetaan kyselemään pienestä pitäen, mikä on sinun lempivärisi, lempiruokasi jne. Tämä on ihmisyyteen liittyvä tärkeä asia, konkreettisesti niitä juttuja, joilla voi rakentaa arkeaan omia mieltymyksiään vastaavaksi.
Halu ei ole itsestäänselvä. Esimerkiksi ruokahalu. Ymmärsin sen istuessani vanhainkodilla vanhusta vastapäätä. Lääkityksen takia hänellä oli vaikea niellä, koska lääkkeet olivat kuivattaneet limakalvot. Myöskään hänellä ei ollut ruokahalua. Halut on elämässä kiinnipitäviä asioita.
Elämä on nurinkurista. Kuinka paljon halut aiheuttaa syyllisyyttä elämässä? Veikkaisin että päivittäin aika monelle ja aika paljon. Toisaalta se syyllisyys on osa itsehillintää ja auttaa siinä kultaisella keskitiellä pysymistä. Entäs jos kultainen keskitie muuttuukin normaaliksi osaksi elämää, jolloin elämän pienet suuret halut tuottavatkin syyllisyyden sijasta sallittua nautintoa. Ah, elämää.

osa II

Ollaan ja eletään osan 1 tarinan miljöössä, eli maalaistalo. Lähestyy talon vanhimman tyttären häät. Sulhanen on hakenut hääviinaksia ja viinaan menevänä on yhdessä talon rengin kanssa päättänyt testata tavaran aitoutta. Morsiamen veljen ehkä hiukan kalsakka suhtautuminen sulhaseen saattaapi jopa juontaa juurensa juuri kyseiseen iltaan..
Suomalainen maalaistalon idylli kauneimmillaan, häät tuloillaan, ilta hämärä laskeutuu joen törmälle, jossa usva nostaa päätään. Talon nuorin poika katselee ihaillen maisemaa ja kuuntelee kuinka lehmät ammuu. Mutta eihän lehmien kuulu ammua tähän aikaan illasta, niidenhän kuuluisi olla unten mailla. Poika tarkentaa katsettaan ja hieraisee silmiään. Siellä tuleva sulhanen rengin kanssa roikkuu lehmien hännissä kiinni ilo ylimmillään lehmien hiukan ihmetellessä uutta leikkiä..

Kaksi tragikoomista tarinaa, jossa viinalla on osuutta asiaan Osa I

Kuultuna tarinat voi olla koomisia, mutta itse asian osaisille tarinat voi olla hyvinkin surullisia.. Mutta toivottavasti tästä on iloa näin tarinana..

Olipa kerran maalaistalo. Talon emäntä oli tullut miniäksi taloon sulhasensa veljen miniän jälkeen. Tästäkin riittäisi monta tarinaa mm. kuinka maitopäälärit joskus pihalla lentelivät, kun asioita selviteltiin. Ennen vanhaanhan ei ollut kummallista, jos samassa pirtissä asui parikin perhettä. Siihen päälle isovanhemmat, isosedät, tädit, rengit aikamoista näin nykypäivän vinkkelistä katsottuna.

Talon isännällä oli tapana kantaa aina silloin tällöin viinapullo kyläreissulta kotia. Eräänä päivänä, kun isäntä oli lähdössä kylille, emäntä totesi:" Äläkä sitten kanna sitä viinapulloa mukanasi kun tulet." Emäntä hoiti maatalon askareita isännän ollessa kylillä. Leipoi karjalanpiirakoita ja teki kirnupiimää ja mitä kaikkea emännän hommiin nyt maalaistalossa kuuluukaan. Siinä askareiden lomassa hän katsoo ikkunasta ulos ja näkee isännän kävelevän kotiin onnikkapysäkiltä. Emäntä katsoo ja ihmettelee, että mitä ihmettä sillä isännällä on oikein perässään. Että mitä se isäntä oikein on keksinyt. Emäntä lähtee isäntää vastaan ja raapii päätään. Onko tämä totta. Viinapullo narun perässä! No mutta rakas eukko, sinähän sanoit, että älä kanna sitä pulloa kotiin..