Se oli sama kesä, jolloin Poro oli ystävystynyt Kamelin kanssa. Ilma oli niistä kaikista variaatioista sinä päivänä sellainen, että se tuntui ihoa hyväilevältä. Aurinko lämmitti lempeästi, tuulen helliessä, kuin silkin kosketus.
Runo oli aamupuuhissaan virkistäytymässä, räpsytteli pitkiä ripsiään ja uitti turpaansa joen uomassa. Hän kävi keskustelua samalla ystävänsä Sinisen Linnun kanssa. Missä sanoitkaan nähneesi sen .. Runo mietti hetken .. sen Ai sadehelmiäisen, Sininen Lintu täydensi? Niin juuri sen. No, se löytyy linnun tietä ja Sininen Lintu purskahti raikuvaan nauruun, omasta mielestään hurjan hauskalle vitsille. Runoa hymyilytti, minun ystävä, jotkut asiat eivät muutu. Lintu yritti aloittaa tarinaa uudestaan, mutta ei päässyt puuta pidemmälle, kun purskahti uudestaan nauramaan niin, että pisarat valuivat Linnun vaalean turkooseista silmistä.
Runo päätti hyödyntää hetken, haki muistiinpanovälineensä kivenkolosta ja pyysi kirjurikseen Koppista. Koppis röhisi omanarvontuntoisena merkiksi siitä, että hänellä oli muutakin tehtävää, kuin katsella toisen hepuleita. Sininen Lintu torhistautui ja huomasi yrittävänsä työntää pois ajatuksen, kuinka mehukas ateria Koppis olisi..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti